12. joulukuuta 2017

Nyt en enää kykene - Tekstejä

Vuoria

Pitäis jaksaa ylittää seuraava vuori
Kun katson taakseni
En näe mitään muuta kuin vuorten huippuja
Olen ylittänyt niitä jo monen monta
Taas yksi uusi edessä

Pienellä ihmisellä ei riitä aina voimia
Kuka niitä vaatii?
Vuoria pitäisi ylittää, mutta voimia ei ole enää jäljellä

Kaikki kertovat minulle
Miten vahva olen
Miten tämän vuoren jälkeen tulee laajaa tasankoa
Saisin hengähtää
Aina minä niitä uskon, mutta nyt en enää kykene
Laajaa tasankoa en ole vielä toistaiseksi kohdannut vaikka olen sellaiseen uskonut ja sellaista toivonut, todella tarvinnut
Kuinka monen vuoren päästä sellainen tulee

En jaksa enää

--

Minä

Väsynyt
Ahdistunut
Pelokas
Vailla päämäärää
Masentunut
Over-thinker
Surullinen
Pettynyt
Toivoton
Rikkinäinen
Eksyksissä
Loppuun palanut
Kyllästynyt
Haluton
Vihainen
Uupunut
Turhautunut
Epätietoinen
Sitä kaikkea minä olen juuri nyt

--

Tyhjänpanttina

Tyynyn ja sängynreunuksen välinen kitka saa aikaan ärsyttävää narinaa
En jaksa välittää, istun vain
Istun tyhjänpanttina, tekemättä mitään
Pää on täynnä ajatuksia, vaikka samalla tyhjyys valtaa jokaisen solun sisälläni
Kuulen ympäriltä askelia ja hiljaista puheensorinaa
En jaksa siitäkään välittää
Istun vain, ihan tyhjänpanttina

Mitä tehdä kun ei tiedä mitä tehdä
En tiedä olenko iloinen, surullinen, vihainen, ahdistunut vai pettynyt
Samanaikaisesti olen kaikkea sitä, sekä en mitään niistä

--

(Älä huoli, olen ihan ok. Välillä on kiva lukea vanhoja tekstejä. Pus!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti