4. maaliskuuta 2018

Kotiutuminen osastolta

Pitkästä aikaa taas täällä. Tuli jostain inspiraatiota kirjoittaa.

Mitä mulle kuuluu?

En muista lainkaan, mitä olen viimeksi kirjoittanut tänne, en tiedä mitä te jo tiedätte. En jaksa vaivautua tarkistamaan asiaa, tahdon vain kirjoittaa. Jouduin siis osastolle ahdistuneisuuden takia ekan kerran syksyllä. Ennen joulua menin sinne nyt viimeisen kerran. Pääsen ehkä parin päivän päästä kotiutumaan. Se on siistiä, mutta samalla se pelottaa ja jännittää ihan todella. Miten mä selviän? Mitä jos alkaa ahdistaa? Onko mulla jo sen verran henkisiä voimia, että mä jaksan händlää mun elämän? Jaksanko pysyä kiinni elämässä? Enhän mä vaan tee ahdistuneena jotain typerää, psytynkö hallitsemaan ja hillitsemään itseni? Pystynkö käydä koulua? Jaksanko nähdä kavereita, vai eristäydynköhän taas kotiin, omaan sänkyyni kuten aiemmin? Osaanko enää elää normaalia elämää? Pystynkö sietämään ahdistuksen tunnetta? Pärjäänkö sen kanssa ilman ympärivuorokautista ammattilaisten tukea? Mua pelottaa. Mun päässä välillä sumenee kun mietin kotiutumista. Mun pää on täynnä kysymyksiä, pelkoja. Olen tosi epävarma. Yritän hokea itselleni, ettei mun hoito ole loppumassa, vaikka osastojakso todennäköisesti päättyy. Hoito vaan siirtyy avopuolelle, se muuttaa muotoaan. Mä haluan jo pärjätä ilman osastoa, on kai silti ihan luvallista tuntea epävarmuutta ja pelkoa. Haluan yrittää, aijon yrittää. Parhaani. Oikeasti. Voimia on osastolla kertynyt enemmän, mutten silti ole täysissä voimissani vielä. Yirtän käyttää tämänhetkiset energiani oikein. Hyvinvointi ensisijalla. Niin yritän ajatella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti