19. toukokuuta 2017

Kiva päivä! - Kuulumisia

Nyt kun mä kirjoitan tätä tekstiä, niin on perjantai ja kello on 21.26. Tänään on ollut ihan paras päivä pitkään aikaan. En saanut oikein viime yönä nukuttua, sillä olen yrittänyt nukkua pienemmällä unilääkeannoksella, mutta olen tainnut pienentää sitä ihan liikaa kerrallaan. Haluaisin pystyä olla ilman niitä, mutta jotenkin mä en vaan nuku ilman lääkettä. On se annos joka tapauksessa hurjasti pienempi kun vielä vuosi sitten!

Kun valvoin viime yönä, ni mulla oli tosi huono fiilis. Ja oikeastaan aina yöllä kun ei saa nukutuksi, niin alkaa ajattelemaan kaikkea ihan liikaa, joka ei ainakaan helpota sitä nukkumista. Ajattelin, että tämä päivä menisi ihan pilalle, mutta oonkin jaksanut tosi hyvin.

Mulla oli koulussa venäjän koe, se meni kai ihan ok. Koulun jälkeen oon ollut oikeastaan koko päivän kavereiden kanssa liikuntapuistossa. En edes muistanut miten paljon se virkistää mieltä, että näkee kavereita ja oikeasti tekee muutakin kun selaa Instagramia ja katsoo toisten my storeja. 

Mulla on ollut lähiaikoina vähän fiilis maassa, koska tuntuu, ettei mulla ole muuta elämää kun koulu. Kaipaisin jotain sellasta tekemistä, missä ei tarvitse opetella mitään tai painaa väkisin menemään. Jotain, mistä oikeesti nauttii ja mikä tuo vastapainoa koululle. Opiskelua kyllä riittäisi jos on tylsää, kuten myös siivoamista, urheilua ja töiden etsimistä. Mutta kun mä oon halunnut jotain ihan muuta, ei kai kukaan jaksa niin ettei arjessa ole mitään muuta rentouttavaa kun uni, ja muun ajan vain harjoittelee jotakin kovaa. Oon yrittänyt keksiä matkoja itselleni ja suunnitellut lemmikin hankkimista, mutta oon nyt tajunnut, ettei sen tarvitse olla mitään niin isoa. Voi mennä vaan metsään ottamaan kuvia tai hengailla kavereiden kanssa liikuntapuistossa. Se nostaa parhaiten sitä fiilistä.

Tälläsiä ajatuksia on lähiaikoina ollut, mutta ei mulle mitään ihmeellistä kuulu. Mulla on periaatteessa lukion eka vuosi ohi, lukuunottamatta muutamaa koetta! Eli opiskelua ei ole enää lainkaan. Siitä mä oon tosi iloinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti